Näin se aika vaan rientää. Kirjoittaminenkin on unohtunut, taikka sitten on fiilis ollut kateissa. Pahin pilvihattara vaihe on ohi ja olen palannut maan pinnalle. Nyt yritän vain antaa olla. Ajattelen että kyllä herrasmies ottaa yhteyttä ja repii jostain sitä aikaa mikäli hänellä on asiaa tai tahtoo nähdä. Mutta kyllä tämä odottaminen osaa olla vittumaista! Ei ole ollenkaan mun juttu. Tietäisinpä vaan mitä pitäisi tehdä tai sanoa. Mutta kun mikään ei ole niin yksinkertaista.
Olen aivan sekaisin. Miten on mahdollista että yksi mies voi saada aikaan tällaisen älyttömän kaaoksen sisälläni!? Vaikka tekisin mitä vaan ja yrittäisin olla ajattelematta häntä niin mikään ei onnistu. Silti ajattelen häntä joka päivä. Ja ainoa asia jota häneltä pyysin oli selvyyttä. Nyt tuntuu siltä että tarvitsen armottoman humalatilan, josko se selventäisi. Tai vaihtoehtoisesti että ottaisin junan jonnekin viikonlopuksi. Pääsisin pois arjesta hetkeksi selvittelemään ajatuksiani yksin. Vaikka hyvin mahdollista onkin että siitä tulisi vain melko kallis ryyppyreissu. Ja yksin ei niin kannattava sellainen.. Ties mistä sitä herää! Ja vieläpä vieraassa kaupungissa! Siitä on sitten selvyys kaukana ja se on tosiasia! Pakko tässä on kuitenkin jotain keksiä. Olen vain nerokasta ratkaisua vailla. Kenties vaikka joutuisin sittenkin humaltumaan viikonloppuna. Hulluille Päiville en ainakaan mene! Siellä selväjärkisinkin sekoaa! Huhhuh, voi se tylsä arkikin olla kovin monimutkaista. Olen jo niin sekaisin etten tiedä oliko tässäkään avautumisessa mitään järkeä loppujen lopuksi.
Luulenpa että joudun etenemään ”päivä kerrallaan” menetelmällä. Ja jonain kauniina päivänä lähitulevaisuudessa otan riskin ja matkaan viikonlopuksi jonnekin, vaikkapa Ouluun. En tiedä vielä. Mutta oli miten oli niin asioilla, hyvät ihmiset, on kuitenkin ikävä tapa aina järjestyä tavalla tai toisella.
