On muuten hieno Eppu Normaalin biisi tuo otsikko. Ja juuri tällainen olen nyt, tällaista musiikkia kuuntelen nyt. Vaikka kyllähän Eppuja aina olenkin kuunnellut, niin tällä hetkellä biisit valikoidaan enemmän fiiliksellä. Ikään kuin katselisin maailmaa vaaleanpunaisen lasin läpi. Aika etovaa, eikö? Kaikki on kuin hattaraa. Välillä palaan ihan pieneksi hetkeksi todellisuuteen ja rupean yökkäilemään. Tämä kaikki on niin luonteeni ja tapojeni vastaista, mutta kun en mahda sille mitään. Kaikista hirvittävintä on, että teen älyttömiä lausuntoja kuten ”Jos mä uskoisin että on olemassa ”Se Oikea”, niin mä olisin löytänyt sen nyt”. Oikein puistattaa. Hyi helvetti!
Olen aivan sekaisin. Herrasmies nimittäin viihtyi kanssani lähes koko viikonlopun. Meni liian hyvin, itse asiassa täydellisesti. Epäilen vahvasti että kohta joku juttu menee täysin päin helvettiä. Mikään ei voi olla ihan täydellistä, se on karu fakta. Taas minut valtaa sellainen epätodellinen, ehkä jopa vähän epävarmakin, olo. Eihän näin käy kuin elokuvissa! Meinaa alkaa vituttaa kun en mitään vikoja edes löydä siitä äijästä, viikonlopusta tai ylipäätään koko jutusta! Sen sijaan leijailen pää pilvissä, unohtamatta uusinta harrastustani: siirappimaisten laulujen kuuntelu. Westlife on aika kovassa suosiossa, vittu..! Taitaa olla hyvä nainen pilalla. Tai ehkä minulla on joku pahempi flunssapöpö.. Jouduin ihan tosissani mittaamaan ruumiinlämpöni eilen kun meni överiksi tämä ällöttävä hempeily. Eipä ollut kuumetta. Yllättävää.
Suhtaudun kuitenkin meidän juttuun melko mustavalkoisesti ja ehdottomasti. Se on kaikki tai ei mitään. Jos tästä tulee jotain niin silloin se on tulevaisuutemme ja ehkä jopa loppuelämämme. Muutetaan yhteen, mennään naimisiin ja hankitaan lapsia. Tai sitten emme näe enää toisiamme, jää vain hyvät muistot. Haluaisin ottaa riskin ja heittäytyä mutta kuitenkin pelkään. Ja luulen että niin tekee hänkin. Kuitenkaan ei olisi mitään pelättävää sillä emme kumpikaan halua mitään vakavaa parisuhdetta. Siksi juuri pitäisi vaan ottaa se riski. Tässä olisi kaikki ainekset helvetin hyvään juttuun. Molemmilla olisi kuitenkin oma elämä ja kun näkisimme, vaikkapa kerran taikka kahdesti kuussa, se olisi aina ihanaa. Ei mitään riitoja voisi ikinä tulla mistään.
Joten miksi epäröidä? Minähän olen juuri se tyyppi, joka uskoo että pitää elää päivä kerrallaan, ja nimenomaan ottaa riskejä. Nyt pitäisi vaan olla ajattelematta mitään ylimääräistä. Pitää vaan heittäytyä. Perkele, en luovuta!
